Julie Plecin haastatteluita
Kirjoitti: | 07. kesäkuu, 2012 | haastattelut, season 4 |

Useista lähteistä pieniä tiedonjyväsiä koskien syksyllä alkavaa uutta kautta.

TV Fanatic:

”Minun silmissäni Caroline on Stefanin tulevaisuuden Lexi”, Plec kertoi innostuneelle yleisölle. ”Olette nähneet pieniä ystävyyden pilkahduksia heidän välillään, ja näen Carolinen kehittyvän pitkällä aikavälillä tärkeäksi osaksi Stefanin elämää.”

Mikä tuo parivaljakon yhteen kun TVD palaa ruutuihimme? Halu auttaa Elenaa tämän muutoksessa, Plec kertoi, selittäen, että ”Caroline on apuri Stefanin raittiuskoulusta.”

Muita tiedonmuruja paneelista:

Carolinella ja Mattilla tulee ”olemaan toinen hetki”.
Alaric saattaa palata, vaikka Matthew Davis esiintyykin Cult-ohjelmassa ja hänen hahmonsa on vahvistettu kuolleeksi. ”Niin kauan, kun Jeremy voi nähdä aaveita ja Alaric on ulkona universumissa, niin silloin on ovi sinne”, Plec sanoi.
Sukeltamatta varsinaisesti kolmiodraamaan, Plec tiedosti, että Damon on kasvanut kolmen kauden aikana, sanoen, että tämä on tehnyt kamalia asioita ”rakkauden, tuskan, hylkäämisen, selviytymisen ja perheen nimissä” ja että ”hän tulee jatkamaan kehittymistään ja Elenan tunteet häntä kohtaan tulevat jatkuvasti kehittymään.”
Lopulta on aika Bonnien isän saapumiselle, paljasti Plec. ”Tämä vuosi on suuri muutoksille. Se on seniorivuoden päätös, ja jokaisella on rikas perhe-elämä, jota tulemme tutkimaan.”

E!Online:

Mytologiassanne, kun joku muuttuu vampyyriksi, heidän eniten dominoiva puolensa ihmisenä moninkertaistuu. Tiedättekö jo, mikä ominaisuus Elenassa tulee näkyvämmäksi muutoksen jälkeen?

Joo, tiedämme, ja se tulee olemaan sellainen, mitä kerrostimme tänä vuonna myöskin. Kun Elijah sanoi: ”Myötätuntosi on suurin lahjasi”, se oli sanottu aikalailla muistutuksena siitä, kuka tämä tyttö on. Hänen myötätuntonsa on hänen lahjansa ja Akilleen kantapäänsä. Hän on vahvasti lojaali, suojeleva ja hyvin, hyvin myötätuntoinen kaikki ympärillä oleviaan kohtaan, joissa hän näkee niin hyvän kuin pahan. Kun kaikki tuo moninkertaistuu, se tulee tekemään hänestä, toivottavasti, aika badassin, tiedäthän? Esimerkiksi kuvittele Elena, joka on halukas taistelemaan veljensä ja ystäviensä puolesta ihmisena — kuvittele hänet nyt yliluonnollisilla kyvyillä. Joten hauskalla tavalla se on kuin yliluonnollisen sankarittaren synty…

Kommentit pois päältä artikkelissa Julie Plecin haastatteluita

No comments yet.

Sorry, the comment form is closed at this time.




-


next in usa
7x14 - Moonlight on the Bayou
Käsikirjoitus: Caroline Dries & Brett Matthews
Ohjaus: Jeffrey Hunt
Ensi-ilta: pe 26.2.2016 - klo 20 (USA)
(Suomessa klo 3 lauantaiaamuyö)


next in usa
7x15 - I Would For You
Käsikirjoitus: Brian Young
Ohjaus: Mike Karasick
Ensi-ilta: pe 4.3.2016 - klo 20 (USA)
(Suomessa klo 3 lauantaiaamuyö)



next in finland