Jatkoficci: Hämyinen menneisyys, kirkas tulevaisuus – osa 2
Kirjoitti: | 30. tammikuu, 2012 | fanitaide |

Toinen osa Alice Katarinan jatkoficcistä Hämyinen menneisyys, kirkas tulevaisuus. Nauttikaa taas tästä ja kommentoikaa! :) Yritetään saada seuraava osa taas viikon kuluttua.

Savannahin ficciin jatkoa saatte keskiviikkona. Sitä joku oli kysellytkin. Julkaistaan näitä kahta ficciä siis tällä hetkellä vuorotellen.

Hämyinen menneisyys, kirkas tulevaisuus – osa 2

Damon kohottaa katseensa. Hän avaa silmänsä ja haistelee. Stefan on kulkenut tästä, mutta jälki on jo vanha. Damon tietää ettei löydä häntä. Nykyään hän on fiksumpi, osaa piiloutua. Hän ei enää viljele ruumiita jälkeensä, mutta mies tietää, että monet joutuvat silti kärsimään. Valo siivilöityy puiden latvojen raoista ja linnut visertävät. Kevätsää on juuri niin kaunis kuin kaikki olettavat. Tilanne on lähes ironinen. Jos kaikki olisi tavallisesti Damon istuisi nyt liehittelemässä jotakuta. Tosin, mies kurtistaa kulmiaan, jos kaikki olisi niin kuin kuuluisi, ei Damon olisi tässä. Hän olisi todennäköisesti kuollut jo aikaa sitten. Kenties perustanut perheen, saanut lapsia ja vaimon. Hän ei enää ole varma siitä, kuinka kauan on kulunut. Muutama vuosikymmenen joka tapauksessa.

Askeleet rahisevat hämyisen vihreällä sammalmatolla. Damon kääntyy takaisin. On turha etsiä. Turha yrittää löytää, joku joka ei halua löytyä. Kuistilla istuu nainen, Lexi. Tämän silmistä näkee, ettei tämäkään löytänyt Stefania. Iltahämärä peittää alleen kartanon ja kaksi yksinäistä hahmoa sen kuistilla. Taivas muuttuu vähitellen punaisesta keltaisen kautta mustaksi. Tähdet syttyvät loistamaan ja kaksi vartaloa painautuu hiljaisessa illassa kiinni toisiinsa.

“Sinä todella välität”, Lexi kuiskaa, “Stefanin kertomusten perusteella odotin hirviötä.”

“Hirviötä?” Damon virnistää ja sipaisee karanneen vaalean kiharan naisen korvan taakse.

“Noh, ei oikeastaan hirviötä”, naisen ääni on kuulas kuin kuutamo, “Ennemminkin yksinäistä sielua, joka ei tarvitse muita, ei välitä muista ja ajaa vain omaa etuaan.”

“Enkö siis mielestä ole tuollainen?” Damon vastaa ja kohottaa kulmakarvaansa.

“Et… Olet vain erilainen, todellinen.”

Kuu lipuu pilven takaa paljastaen maiseman. Tähdet ja hennot, juuri puhjenneet lehdet. Damon virnistää vaalealle naiselle ja vetää tämän puoleensa. Nainen empii hetken ja tämän suu raottuu ja sulkeutuu jälleen kuin miettien ottaako haasteen vastaan. Lopulta ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen kasvoista loistaa varmuus ja ilo. Huulet kohtaavat toisensa, sulautuvat yhteen ja muodostavat kuvioita toisiaan vasten. Pieni, salaa pettynyt huokaus täyttää yön, kun huulet vihdoin erkanevat. Damon nousee, virnistää ja kumartaa heilauttaen kättään. Ei sen enempää kerralla. Enkelin on pysyttävä enkelinä.

***

Stefanin silmät ovat sumeat. Verenhimo yltyy. Hän näkee itsensä kuin ulkopuolisen silmin. Murhaaja, tappaja, saalistaja… Hän naurahtaa baarimikolle ja tilaa uuden viskin. Alkoholi vie sen kaiken kauemmas, etäännyttää hänet vähitellen itsestään., saa teot tuntumaan oikeilta. Stefan nousee huojuen pystyyn ja vetäisee vieressä seisovan punapään mukaansa. Naisen kiihkeät tarjoukset “elämän parhaasta yöstä” eivät hetkauta Stefania.

“Mikä sinun nimesi on?” Stefan kysyy totisena.

“Sinulle olen Destiny”, nainen vastaa flirtistä käheällä äänellä.

“Mikä oikea nimesi on?” Stefan karjahtaa ja läimäyttää naista vaalealle, pisamaiselle poskelle.

“O-olen Martica”, punapää nikottelee, “Martica Simsom.”

Stefan taluttaa hieman kalvenneen hempukan kulman taakse, pudistaa päätään ja upottaa hampaansa tämän kaulaan. Naisen huudot jäävät huomiotta, kaikuvat tyhjille seinille. Ketään ei kiinnosta yksi huora, kukaan ei välitä. Stefan repii naisen pään irti. Silmittömässä raivossaan irtoavat myös kädet ja vatsaan aukenee syvä viilto. Kun verenhimo on taltutettu, Stefan kokoaa naisen lähes istuvaan asentoon. Silittää veren tahrimat ja tuskan irvistykseen jähmettyneet kasvot puhtaiksi. Asettaa kädet ristiin mustan nahkakorsetin peittämälle rinnalle ja laskostaa pikkuruisen, tuskin takapuolen peittämän hameen siististä. Lopuksi hän sujauttaa setelikimpun naisen rintojen väliin. Kaikki on nyt sovitettu, maksettu ja pyyhitty pois. Enää vain pieni nimi ja kaikki on hoidossa, valmiina seuraavaa uhria varten.

***

Damon mutisee itsekseen ja vilkaisee sohvalle istutettua vaaleaa naista. Naisella on vaaleat kiharat, mutta ei yhtä kiharat kuin Lexillä. Tällä on pehmeät kasvot, mutta kukaan ei yllä Enkelin tasolle. Damon astelee ripein askelin naisen luokse. Katsoo tätä silmiin ja lumoaa tämän. Seinällä vanha kaappikello lyö kaksitoista lyöntiään. Mies hymyilee käskee naisen nousta, vetää tämän syliinsä ja upottaa hampaansa tämän kaulaan. Veri valtaa hetkeksi miehen mielen, mutta vuosien harjoittelulla se saadaan jälleen lukittua omaan soppeensa. Naisen huulilta karkaa pieni, pelästynyt huokaus ja Damon irrottaa otteensa käsiensä varaan valahtaneesta kehosta. Nainen lysähtää maahan ja tumma hahmo loittonee pois.

Damon heilauttaa oven auki. Yötuuli heilauttaa vaaleita, lähes läpinäkyviä verhoja, jotka reunustavat parveketta. Puutarha on monen vuosikymmenen ja sukuolvien uurastuksen tulos. Hedelmäpuut varjostavat kauniita liuskekivipolkuja. Valtavat kurjenmiekat kaartuvat orvokkien rinnalle. Lammessa uiskentelee pari kiiltää kultakalaa. Suurella vaaleanpunaisella lumpeella istuu sateenkaaren väreissä säihkyvä perhonen. Tämä on kuin paratiisi. Rauhan tyyssija, johon raahautua pitkän päivän jälkeen. Tämän paratiisin heidän, Damonin ja Stefanin, isä oli halunnut pojilleen jättää. Tosin silloin puutarha ei vielä kukoistanut näin. Sen loisto ei ole aikojen saatossa himmennyt, vaan se loistaa kirkkaammin.

Miehen silmät painuvat hitaasti kiinni ja ajatukset palautuvat iltaan. Suudelmaan ja Enkeliin. Hänen särkyvään, siroon, loistelevaan Enkeliinsä. Lexin huulet hänen huulillaan. Naisen epäröivät kosketukset ja huokaukset. Hän ei kuitenkaan ole varma voiko onni jatkua. Voiko nainen todella olla niin hyvä. Ja jos näin on, voiko hyvyys säilyä hänen kanssaan, hänen luonaan. Onko koko ajatuskin tuhoon tuomittu? Voivatko valo ja pimeys todella elää yhdessä ilman loiston hiipumista? Hento koputus ovelta saa Damonin havahtumaan mietteistään. Ovella seisoo Lexi, joka katselee puutarhassa seisovaa miestä. Tämän kasvoilla karehtii pieni hymy.

“Olet tosiaan erilainen”, nainen toteaa.

Kaksi hahmoa seisoo lähekkäin pimeässä yössä. Vähitellen kehot kietoutuvat toisiinsa. Epäilyt ja huolet katoavat. Suudelmat jatkuvat, kiihkeinä, viekkaina, leikinjanoisina. Kädet kiertyvät yhteen. Kaksi vartaloa yhtyy paljaan taivaan alla. Huokaukset ja voihke värittävät taivaan. Marjapensaiden kätkössä Damon vihdoin saa Enkelin omakseen. Enkeli peittää hänen pimeytensä, peittää hänet loistollaan. Nautinto hukuttaa alleen vihan ja katkeruuden. Ilo raivaa tieltään pelon huomisesta, pelon siitä missä Stefan on ja pelon siitä onko tämä oikein tai kestävää. Vihdoin kaikki tuntuu todelliselta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Jatkoficci: Hämyinen menneisyys, kirkas tulevaisuus – osa 2

No comments yet.

Sorry, the comment form is closed at this time.




-


next in usa
7x14 - Moonlight on the Bayou
Käsikirjoitus: Caroline Dries & Brett Matthews
Ohjaus: Jeffrey Hunt
Ensi-ilta: pe 26.2.2016 - klo 20 (USA)
(Suomessa klo 3 lauantaiaamuyö)


next in usa
7x15 - I Would For You
Käsikirjoitus: Brian Young
Ohjaus: Mike Karasick
Ensi-ilta: pe 4.3.2016 - klo 20 (USA)
(Suomessa klo 3 lauantaiaamuyö)



next in finland